sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Helvetti palaa


Globaalissa kapitalismissa 5 - 10 vuoden välein toistuva lama on kuin kärpäspyydys. Siihen lentävät saavat menettää omaisuutensa ja syyttömiäkin rankaistaan. Sillä kapitalismi toimii niin, että voitot yksityistetään, mutta tappiot sosialisoidaan. Tämä on kapitalismin laki.

Pyydyksen nimi on velka.

Viime vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen suuri lama synnytettiin jakamalla halpakorkoista ulkomaista lainaa suomalaisille. Silloin vietettiin niin sanottua kulutusjuhlaa. Kunnes. Vedettiin liinat kiinni ja nostettiin korot pilviin. Moni yritys kaatui, moni menetti omaisuutensa ja se oli tarkoituskin. Laman tarkoitus kun on, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Kaikki rikkaushan on lopulta köyhiltä varastettua. Nykylamasta edes keskiluokka ei selviä kuivin jaloin.

Tämän suuren puhalluksen jälkeen on ollut pienempiä puhalluksia ja erilaisia kuplia, jotka nekin ovat palvelleet pääomien kasaantumista entistä harvempiin käsiin.

Niin kutsutun reaalitalouden aikanaan lamat syntyivät siitä, että markkinoille oli tuotettu liikaa tavaraa eikä se enää mennyt kaupaksi. Sen seurauksena yritykset kaatuivat ja pankit jäivät vaille saataviaan. Myös keinottelua harrastettiin jo silloin.

Nykyisin banksterit eli pankkien pankkiirigangsterit ovat keksineet kokonaan uuden keinon rahastaa kokonaisia kansakuntia. Ne valmistavat erilaisia finanssituotteita, joita myyvät ilman reaalivakuuksia. Kaikki on hyvin niin kauan kuin luottamus säilyy. Tällä kertaa se loppui Lehmann Brothers –pankin konkurssiin 15.9.2008.

Siitä pitäen on yritetty saada maksumiehiksi kokonaisia yhteiskuntia velkaannuttamalla ne lainarahalla. Sitä kautta saadaan maksumiehiksi jokainen veronmaksaja. Sitä kautta lamaannutetaan kokonaisia yhteiskuntia: mistä seuraa kansantuotteen alenemista, työttömyyttä ja palkanalennuksia, kysynnän vähenemistä, julkisen vallan verotulojen menetystä sekä muiden julkisten menojen leikkauksia.

Ja kun kaikki maksukykyiset vauvasta vaariin on saatu sidotuksi velkavankeuteen, on jälleen korkojen nostamisen aika. Silloin vasta helvetti palaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti